Älä koskaan kasva niin isoksi,
ettetkö voisi esittää kysymyksiä,
älä koskaan tiedä niin paljon,
ettetkö voisi oppia jotain uutta.
Kysymyksiä on paljon. Välillä tuntuu että vastauksia paljon vähemmän. Viime kirjoituksesta on nyt puolisen vuotta aikaa. 6 kuukautta, mitä sinä aikana voisi tapahtua? Mikä voisi muuttua?
Koulunkäynti meni hyvin niin kauan, kunnes minut haluttiin siirtää toiseen työssäoppimispaikkaan. Aluksi sekin meni ihan ok, kunnes ahdistus palasi. Jälleen kerran olin siinä pisteessä, etten tiennyt mihin suuntaan menisin. Elän jatkuvasti tulevaisuudessa, miettien mitä seuraavaksi tapahtuu enkä muista nykyhetkeä. En muista elää, niinkuin tämä olisi viimeinen päivä. Jälleen kerran mietin, mitä tekisin. Arvatkaa alkaako pikkuhiljaa kyllästymään tähän jatkuvaan pohdiskeluun tulevasta. Joka tapauksessa olin päätöksen edessä, taas ja se päätös oli tehtävä. Nyt sain tosin miettiä sitä kuukausia, ennenkuin se oli tehtävä. Työpaikan vaihdos. Oikeisiin töihin, ei työharjoitteluun. Uuden alku, olisiko se parempaa muualla? Kaikki ei välttämättä menisi niinkuin olen mielessäni kuvitellut. Hylkäsin kuitenkin ajatukset muualle muutosta kun kävimme pariterapiassa Miikan kanssa. Aloin etsiä töitä kotipaikkakunnalta ja sainkin tutun ja turvallisen uuden mahdollisuuden r-kioskilla. Ei kouluttautumista, ei mitään uutta. Paluu samaan vanhaan, ja olen siitä iloinen. Sananlasku tuttu ja turvallinen on tosiaan paikkaansa pitävä. Sen minkä tuntee, osittain siihen luottaa. Tietää mitä se on ja mitä siitä saa. Juuri minunlaiselleni uutta pelkäävälle paras mahdollinen tilaisuus.
Parisuhde kariutui, kävimme siis pariterapiassa yhdessä ja pohdimme suhdetta ulkopuolisen silmin. Mikä on hyvää ja mikä huonoa. Molemmat meistä sai puhua suunsa puhtaaksi, ilman riitelyä. Ja sittenhän sitä puhuttiin. Halu oli yrittää, mutta oliko tarpeeksi? Olisiko meistä kahdesta kasaamaan paloista hyvä parisuhde? Ei meistä ollut ennenkään ja ei ollut tälläkään kertaa. Olemme oppineet kantapään kautta. Toivottavasti ainakin tällä kertaa, kun soutamista ja huopaamista ollut viimeiset 9 vuotta. Pitkä suhde ei kyllä aina tarkoita sitä, että kuuluu toisilleen
Ei ainakaan meidän tapauksessa. En tunne surua, en vihaa, en katkeruutta. Näin sen varmasti kuului mennä ja niillä korteilla pelaamme mitkä meille on suotu.
Asiat, joita on tapahtunut viime aikoina on ehkä muuttanut minuu ihmisenä. Yritän olla entistä parempi äiti ja ihminen. Ja ennen kaikkea tasapainoinen. En mitään muuta halua niin paljon, kuin olla tasapainossa. Olla juuri näin, juuri tässä, mitään muuttamatta.
Älä pelkää muutosta.
Älä kanna huolta siitä mikä on otettu pois.
Etsi sitä mikä on tullut menneen tilalle.
